Olli Kotro Ehdolla Euroopan parlamenttiin 2019

Suomalaiset ja Suomi ovat ikäviä

 

Koska aika ajoin syytetään, että me perussuomalaiset olemme ääriporukkaa ja emme ymmärrä, että kyllähän suomalaisetkin tekevät sitä ja tätä, niin kai se on pakko myöntää. Olen muuttanut mieleni ja alla olevissa kohdissa kerron, kuinka huonoa sakkia me suomalaiset oikeastaan olemme.

A niin kuin Ahvenanmaa. Me sorramme ahvenanmaalaisia ja emme ymmärrä heidän halujaan itsenäistyä ja pottuilla suomenkielisille. Siitäkin huolimatta, että saari elää suunnattomassa vauraudessa ja syrjii suomen kieltä minkä ehtii eikä osallistu maanpuolustukseen mitenkään. Onkin ihan oikein, että suomalaiset eivät saa ostaa maata sieltä. Kaksikielisyys on rikkaus, ei tosin Ahvenanmaalla. Maahanmuuttajat eivät taida olla?

Ilmasto. Huolimatta siitä tosiasiasta, että Suomen globaalit päästöt ovat noin promillen luokkaa ja siitä, että olemme jo vähentäneet päästöjämme merkittävästi, suomalaiset ovat ilmastorikollisia. Jos vain suomalaiset lopettaisivat autoilun ja tehtaat ja söisivät kasviksia, olisi maailma pelastettu. Pahin otus on lihaa syövä, autoileva heteromies. Suomi ei rakenna riittävästi pyöräteitä ja on näin päävastuussa ilmastokatastrofista. 

Ilmastolakko. Suomessa on impiwaaralainen paikka nimeltä Oulu, joka ei anna lasten pelastaa ilmastoa lintsaamalla pari tuntia koulusta.

Maahanmuutto. Huolimatta siitä, että maailmassa on kymmeniä miljoonia pakolaisia, on Suomen syy, ettei heillä mene kivasti. On pikkuraha, kun laitamme miljardi toisensa perään kotouttamiseen, tulkkaamiseen ja sosiaaliperusteisen maahanmuuton houkutteluun takapajuisista maista, kyllä meillä on varaa. Jos vain noudattaisimme RKP:n ja Vihreiden oppeja, maailma pelastuisi. Fyi fan, finnarna.

EU. Huolimatta siitä, että EU on itse keittänyt kriisinsä omalla pimeällä ideologiallaan, on se suomalaisten syy. Erityisesti toki perussuomalaisten. Tässäkin se käy ilmi, lukekoon, ken rohkenee. Jos Suomi olisi vieläkin innokkaampi komission pikku puudeli, asiat menisivät koko EU-tasolla paremmin. Kysykää vaikka Aura Sallalta.

Suomalainen mies. Se ei ole perhekeskeinen. Se pukeutuu huonosti, on huonoryhtinen ja autoilee. Kaikkialla muualla miehet osaavat pukeutua paremmin ja ovat kohteliaita. Lisäksi suomalainen mies on väkivaltainen. Esimerkiksi Lähi-Idässä ja Italiassa miehet ovat asialisia ja kohteliaita, ja komeitakin. Espanjalainen mies osaa sujuvasti tilata viiniä ravintolassa, Suomi-juntti vain maitoa tai ehkä piimää.

Suomessa on huono sää. Olemme huonoja, koska meillä on usein ikävä ja pimeä ilma. Muualla on aina paljon parempi sää. Siksi meidän pitää ymmärtää, että joku ulkomaalainen voi vaikka raiskatakin, kun sää on huono ja yhteiskunta pursuaa piilorasistisia, sukupuoliolettavia heteronormatiivisia rakenteita.

Itsenäisyyspäivä. Suomalaiset eivät juhli sitä oikein. Ensinnäkin, koko päivä on turha, sillä jokainen Helsingin yliopiston tutkija tietää, että se on topeliaaninen keksintö. Suomenruotsalaiset opettivat nämä mörököllit lukemaan ja olemme itsenäisyytemmekin velkaa Ahvenanmaalle.  Kun muilla on mukavia karnevaaleja, me mökötämme TV:n ääressä katsomassa kättelyä. Se tylsistyttää vaikkapa kreikkalaista ja arabitaustaista miestä, joka haluaa menoa ja meininkiä. Soihtukulkue kuuluu jalkapallo-otteluun.

Talvisota. Suomi ensinnäkin aloitti sen, se teidän tulisi jo tietää. Lisäksi, ansio saavutuksista kuuluu sekin Portugalille.

Tässäpä tämä. Joka vielä ei ole tajunnut, että suomalaiset ovat ikävää porukkaa, joko nyt ymmärrätte?

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Mitä "ääriporukka" on mieltä siitä, että työttömillä teetetään palkatonta työtä työttömyysturvan menetyksen uhalla laittomasti. Lueppa tästä ja vastaa:

https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/...

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Huonosta itsetunnosta tulee monenlaista vaivaa.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Jos olettekin ikäviä niin oma on vikanne.
Ei kannattaisi vittuile kaikille ihmisille.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Suomalaiset eivät ole ikäviä. Puolueesi on. Perusankeuttajia ja riidankylväjiä, joiden empatiakyvyt eivät ylitä arkkupakastimen tasoa.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Mainiota uhriutumista! Taitaa olla äänen paikka eurovaaleissa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset