Olli Kotro Ehdolla Euroopan parlamenttiin 2019

Just married: AY-liike, EK ja EU-liittovaltio

Suomi on siitä harvinainen maa, että meillä on vasemmisto, joka tekeytyy vasemmistoksi vaalien alla, mutta on tosiasiassa suunnattoman ihastunut globalisti-isäntiinsä. Erityisesti vasemmisto ja AY-liike pitävät EU:sta, mikä on poikkeuksellista verrattuna monien maiden kansallismielisiin vasemmistolaisiin. Hyvä esimerkki on vaikkapa Liisa Jaakonsaari (sd), Paavo Lipposen hallituksen työministeri, joka liputtaa punalipun sijasta EU-lipulla ja ihailee Saksan kaaokseen syössyttä Merkeliä.

Vasemmiston rappiotilaa on käsitellyt aiemmin ansiokkaasti myös Sakari Linden 21.7.2018 kirjoituksessaan "Suomen vasemmisto on jäämässä punavihreään paarialuokkaan".

Kyse ei missään tapauksessa ole yksittäistapauksesta. Esimerkiksi vapaakauppasopimuksissa SAK löytää ystävän Etelärannasta kovin helposti. Rahapiirit haluavat toki liittovaltiota, EK lobbaa aktiivisesti "kaikkiin ytimiin" menoa. Sanasto on tuttua Lipposen doktriinia, jonka mukaan Suomen on oltava Saksan linjalla ja jos se ei siellä ole, palattava ruotuun.

Kokonaan vähemmälle huomiolle on jäänyt 26.3.2017 julkaistu tiedote "Suomen turva ja tulevaisuus on uudistuvan EU:n keskiössä", jossa olivat mukana EK, SAK, Akava, STTK, Kuntatyönantajat sekä Valtion ja Kirkon työmarkkinalaitokset. Tiedotteessa todetaan mm.

"EU:n ja jäsenmaiden välisiä toimivaltarajoja on kunnioitettava myös uudessa tilanteessa, mutta
rajojen uudelleenarviointi voi olla tarpeen pitkällä aikavälillä
."

 

 

Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että EU:n tulevalle liittovaltiokehitykselle on laajalla salaisella koordinaatiolla haettu myös AY-liikkeen tuki. Arvailtavaksi jää, millainen Suomen kansallisen edun vastainen kassakaappisopimus on.

Toinen mielenkiintoinen tapaus on VR. Aiemmin AY-liike suhtautui hyvin kielteisesti VR:n pilkkomiseen Bernerin suunnitelman mukaisesti. Kyseessä on toden totta suuri junakaappaus, sillä VR:stä otetaan kalusto erilliseen yhtiöön, jotta ulkomaisten kasvottomien logistiikkajättien ei tarvitsisi investoida kalustoon ja he voisivat vuokrata olemassa olevaa kalustoa.

Euroglobalistiselle valtaeliitille on kuitenkin avainasia päästä eroon valtionomaisuudesta, avaahan se aina loistavat mahdollisuudet erityisesti ulkomaisille kermankuorijoille. On myös EU:n tahto, että Suomi luopuu rautatiemonopolistaan. Kuin taikaiskusta kääntyi SAK:n takki. Kosmeettisesti muokattu Bernerin VR:n lahtaussuunnitelma sai oikein SAK:n kehut.

Simsalabim.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Mitäs arvelet meidän oikeiden porvarien suhteesta ainoaan kunnon porvarillissen valtioon Venäjään? Aikooko Kokoomus ja perussuomalaiset ajaa liittymistä Euraasian unioniin? Siellä ei joutavat direktiivit kunnon yrittäjiä kiusaa.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Jestas, että mä tykkään näistä salaliittoteorioista. George Soros lienee tämänkin salaisen kytkennän takana. Natsit ensin kehittivät EU:n, sitten natsien voittajat ja häviäjät vahvistivat hiiliunionia, myöhemmin EU korvasi Neuvostoliiton pahan akselin, juutalaiset, vapaamuurarit ja pankkiirit maailmanhallituksen puuhamiehinä, ..

Onneksi on persu!

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Luvattiinko Suomen kansanäänestyksessä luopua itsenäisyydestä? Koko EU perustuu salailulle ja valheelle, vieläkään eivät poliitikkomme senparemmin kuin mediakaan uskalla puhua tulevasta liittovaltiosta.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Mitä vittua sä sillä itsenäisyydelläsi teet?

Käyttäjän OlliKotro kuva
Olli Kotro

Viihdyttävä ja hauska viesti, kiitos siitä. Soroksesta ja natseista en tosin puhunut mitään. Mutta ei pilata hyvää fantasiaasi faktoilla.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Pyykkölä vain näyttää alamittaisuutensa ja toinen trolli jatkaa Venäjäfobiaansa.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Tuo ay -liikkeen pyyteetön globalisaatoilinja on kyllä aika lailla fakta. Varmasti jollekin sosiopaatille on suorastaan nautinnollista istua ay -pallilla oman väen keräämällä palkalla ja samalla edistää täkäläisen elinkeinoelämän köyhtymistä ja muita välillisiä tapoja huonontaa ay -väen asemaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset